MLL kylämummi ja -kylävaari

Suoritus ajankohta: 17.08.2017 / Haku päättyy: 31.12.2020 / kokemusasiantuntijuus, ryhmän, kerhon tai leirin avustaminen, ystävätoiminta (ei edellytä vertaisuutta) / Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry

MLL:n kylämummit ja -vaarit ovat vapaaehtoisia, jotka toimivat lasten kanssa muun muassa perhekahviloissa, päiväkodeissa, kerhoissa, kouluissa ja kirjastoissa. Monet tulevat mukaan, koska ajan viettäminen lasten kanssa on mukavaa. Yhteistä osallistujille on, että he ovat vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita, luotettavia aikuisia, jotka haluavat olla läsnä lasten arjessa ja antaa aikaansa.

Mummit ja vaarit toimivat esim. päiväkodeissa, kirjastoissa, kouluissa, MLL:n perhekahviloissa tai kerhoissa. Mummit ja vaarit eivät ole kenenkään henkilökohtaisia varaisovanhempia, vaan he toimivat yhteisön yhteisinä mummeina ja vaareina.

Kylämummiksi ja -vaariksi voi jokainen ryhtyä omilla ehdoillaan ja päättää itse, kuinka pitkäksi aikaa ja kuinka usein voi sitoutua. Kylämummit ja -vaarit tekevät lasten kanssa itselleen luontevia asioita, esimerkiksi lukevat kirjoja, askartelevat, leikkivät tai lähtevät mukaan metsäretkelle. Tärkeintä on läsnäolo, kuunteleminen, tukeminen ja rohkaiseminen. Jokainen voi osallistua oman elämäntilanteensa ja voimiensa mukaan. Kylämummeille ja -vaareille järjestetään myös vertaistapaamisia.

Toiminta-alue

Alue
Pohjois-Pohjanmaa

Kunta
Oulu, Kempele, Liminka, Tyrnävä, Lumijoki, Muhos, Ii, Pudasjärvi, Kuusamo, Taivalkoski, Utajärvi

Tehtävän suorittamisajankohta

  • Sovittavissa

Minkä ikäisten parissa vapaaehtoinen tulee toimimaan

leikki-ikäiset (3-6 v.), lapset (7-12 v.), nuoret (13-17 v.)

Toiveet ja edellytykset

Minkä ikäisille tehtävä on tarkoitettu

aikuiset (30-62 v.), ikäihmiset (63-79 v.), vanhukset (80 v. – )

Tehtävä soveltuu

Miehille, Naisille

Muut toiveet ja edellytykset vapaaehtoiselle tehtävässä toimimiseen

Vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita, luotettavia aikuisia, jotka haluavat olla läsnä lasten arjessa ja antaa aikaansa

Tehtävään perehdytys

  • Haastattelu
  • Koulutus/koulutukset

Koulutuksen kesto (tunnit): 2

Mitä vapaaehtoinen saa

  • Uudet tuttavat
  • Verkostoituminen

Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi tähän tehtävään

Täytä alla olevaan lomakkeeseen omat tietosi ja paina lopuksi lähetä. Suosittelemme antamaan myös sähköpostiosoitteen, jolloin saat ilmoittautumisestasi viestin sähköpostiisi. Kaikki kentät ovat pakollisia.


arkipäivisin
arki-iltaisin
viikonloppuisin
ei rajoituksia

kertaluonteinen
1-2 kertaa viikossa
1-2 kertaa kuukaudessa
1-4 kertaa vuodessa
sopimuksen mukaan

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn