Neuvontatyöntekijä Kumppanuuskeskukseen

Työpaikka / Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry

Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys hakee neuvontatyöntekijää Kumppanuuskeskuksen neuvontapisteeseen. Neuvontatyöntekijän tehtäviin kuuluvat mm. kansalaisten neuvonta sosiaali- ja terveysturvan asioissa (Sonja-neuvonta), vapaaehtoistoiminnan koordinointi, ryhmien ohjaaminen, tapahtumien järjestämiseen osallistuminen, neuvontapisteen toiminnan esittely ryhmille sekä muu sisäinen ja ulkoinen viestintä.

Neuvontatyöntekijän tehtävässä on etua sosiaali- ja terveysalan tai muun soveltuvan alan tutkinnosta. Hakijalta edellytetään hyvää tuntemusta sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnasta, Kumppanuuskeskuksen neuvontapisteen toiminnasta sekä erinomaisia asiakaspalvelu-, vuorovaikutus- ja tiedonhakutaitoja. Työtä tehdään sekä itsenäisesti (mm. neuvonta) että tiimissä (mm. tapahtumat).

Työssä noudatetaan sosiaalialan järjestöjä koskevan TES:n mukaisia ehtoja ja palkkausta. Työntekijälle tarjotaan mielekkään ja itsenäisen tehtävän lisäksi lämminhenkisen työyhteisön tuki sekä mahdollisuus itsensä kehittämiseen koulutuksen ja verkostoitumisen avulla.

Työ alkaa 1.1.2019.

Tehtävään liittyvä hakemus ja henkilön ansioluettelo pyydetään toimittamaan sähköpostilla osoitteeseen maire.vuoti@ppsotu.fi tai postissa osoitteeseen Kansankatu 53, 90100 Oulu 22.10.2018 klo 15.00 mennessä. Tämän jälkeen tulevia hakemuksia ei huomioida.

Lisätietoja tehtävästä antaa Maire Vuoti 040 820 5228 klo 10-15.

Tehtävän tiedot

Tehtävä soveltuu seuraavien alojen osaajalle:
Sosiaali- terveys- ja liikunta-alat

Aloitus: 01.01.2019

Kesto: yli 12 kk

Haku päättyy: 22.10.2018 15:00

Työaika

  • kokopäivätyö

Sijainti

Alue
Pohjois-Pohjanmaa

Kunta
Oulu

Ilmoittaja

Maire Vuoti
040 820 5228
maire.vuoti@ppsotu.fi
Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry


Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn