Tutuksi Tuokiotuvalla – virtaa, välittämistä ja vertaistukea ikäihmisille!

01.01.2021 - 31.12.2021 / Harrasteryhmä, Kokous/tapaaminen, Koulutus/seminaari, Muu, Vertaisryhmä, Virkistys, Yksilöllinen tuki / Yhteisestä Ovesta ry

Toimintaa järjestetään

Ma
10:00 - 15:00
Ti
10:00 - 15:00
Ke
10:00 - 15:00
To
10:00 - 15:00
Pe
10:00 - 15:00
La
12:00 - 15:00
Su
12:00 - 15:00

Tuokiotupa on Ylivieskan keskustassa sijaitseva ns matalankynnyksen kohtaamispaikka ikäihmisille.

 

Tuokiotupaa pyörittää ja toiminnasta vastaa Yhteisestä Ovesta ry. Yhdistys perustettiin huhtikuussa 2014 ja tupa avasi ovensa ensimmäistä kertaa 2.6.2014. Sen jälkeen tupa on ollut avoinna joka päivä – myös viikonloppuisin ja pyhisin kuten esimerkiksi jouluna ja juhannuksena. Käyntejä/kävijöitä tuvalla on elokuussa 2021 ollut lähes 70000.

Vuosina 2020-2021 tupa on ollut koronan vuoksi osin suljettuna pitkäänkin, mutta tilanteen niin salliessa toimintaa aina käynnistellään. Tällä hetkellä toiminta on käynnissä ja kohtaamispaikat avoinna ilmoitettujen aukioloaikojen mukaan 26.5.2021 alkaen, toistaiseksi.

Sulkuaikoina toimitaan etäyhteyksin ja pidetään yhteyttä yhdistyksen jäseniin ja etsivän vanhustyön kautta löydettyihin ikäihmisiin puhelimitse. Seuraa ajantasaista tiedotusta myös: www.facebook.com/tuokiotupa ja aina voi kilauttaa myös suoraan Tuokiotuvalle ja tarkistaa toimintatiedot 044 987 2896. Tervetuloa toimintaan!

Vuonna 2018 yhdistys käynnisti yhteistyössä kyläyhdistysten kanssa myös SenioriKahviloita/ kylätupia. Toiminnassa ovat tällä hetkellä Sorviston sekä Vähäkangas-Pylvään SenioriKahvilat, kumpikin avoinna kerran kuukaudessa. Keväällä 2021 avattiin ensimmäinen KortteliKerho kaupungin keskustan alueella. Syksyllä 2021 tavoitteena on avata 1-2 lähitoimintapistetä lisää. Lähitoimintapisteiden tarve nousi esille, kun etsivässä vanhustyössä kokeiltiin kesällä 2019 myös liikkuvaa SenioriKahvilaa, jossa asuntoauto kiersi ennakkoon sovitun aikataulun ja reitin mukaan eri kylillä jkuin myös kaupunginsosissa keskustan alueella. Toiminta sai erittäin hyvän vastaanoton ja tavoitti hyvin syrjäkylien sekä eri kaupunginosien asukkaita.

Yhdistys vahvistaa toiminnallaan ikäihmisten osallistumista, aktiivisuutta ja hyvinvointia ja auttaa ehkäisemään yksinäisyyttä, tarjoamalla osallistujille ns. matalankynnyksen tapoja ottaa osaa toimintaan. Yhdistyksen toiminta on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta ja kaikille avointa.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA tuki Yhteisestä Ovesta ry:n toimintaa hankerahoituksella 2017 – 2019. Vuodesta 2020 alkaen toiminta vakiintui ja STEA:n rahoitus muuttui kohdennetuksi toiminta-avustukseksi. ”Tutuksi Tuokiotuvalla – Virtaa, välittämistä ja vertaistukea” -toiminnalla vahvistetaan yhdistyksen työtä ikäihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi ja yksinäisyyden vähentämiseksi. Hankkeessa toimii kaksi palkattua työntekijää sekä vapaaehtoistyöntekijöinä vertaisohjaajia, tupaemäntiä ja ryhmänohjaajia. Ajalle 2021-2022 yhdistykselle myönnettiin myös Paikka auki -rahoitusta, jonka avulla mahdollistui lisätyöntekijän palkkaaminen avuksi erityisesti kohtaamispaikkatoimintaan.

Vapaaehtoistyö on yhdistyksessä edelleen laajaa, esim. Tuokiotupaa pyöritetään viikonloppuisin täysin vapaaehtoisvoimin. Myös ystäväpalvelun tarve on lisääntynyt jatkuvasti. Erityisesti koronapandemian aika haastaa työhön yksinäisyyden ehkäisemiseksi. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii vuodesta 2020 alkaen Heikki Hemmilä.
Toiminnasta on tehty yksi pro gradu -tutkielma sekä yksi opinnäytetyö:

Osoitteet

  • Tuokiotupa

    Lukkarinkatu 1, Ylivieska, Suomi

Toiminta-alue

Alue
Pohjois-Pohjanmaa

Kunta
Ylivieska

Tuokiotupa

Lukkarinkatu 1, Ylivieska, Suomi

Teemat

asukas- ja kylätoiminta, eläkeläistoiminta, harrastus ja vapaa-aika, hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, ikääntyminen ja veteraanitoiminta, kansanterveys, kaveritoiminta, kerhot, kokemusasiantuntijuus, kulttuuri ja taide, matkat ja vierailut, omaistoiminta, osallisuus, perinteet, historia, sukuseurat, sosiaali ja terveys, talkoot, tapahtuma, teemapäivät ja -viikot, tempaus, turvaa ja apua liikkumiseen, vaikuttaminen, vapaaehtoisuus, vertaistoiminta, vertaistuki, virkistys, yhteistyö ja verkostot, yleisötilaisuudet, ympäristö, luonto ja eläimet, ystävä- ja viriketoiminta

Kohderyhmä

eläkeläiset, järjestötoimijat, kaikille, kuntalaiset, liikuntarajoitteiset, läheiset ja omaiset, vapaaehtoiset, veteraanit

Ikäryhmä

aikuiset (30-62 v.), ikäihmiset (63-79 v.), vanhukset (80 v. - )

Hinta

Tapahtuma on maksuton

Tilan esteettömyys

  • Tilaan pääsee pyörätuolilla
  • Tilaan pääsee rollaattorilla
  • Pysäköintimahdollisuus
  • Järjestäjä ei takaa tilan esteettömyyttä