Lions Club Kuusamo ry

Lions Club Kuusamo ry:n sääntöjen mukaan  klubin tarkoituksena on:

A                   Luoda ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken.

B                      Kannustaa palvelunhaluisia henkilöitä epäitsekkääseen toimintaan kansallisella ja kansainvälisellä tasolla ilman henkilökohtaista taloudellista hyötyä.

C                      Luoda ja ylläpitää hyvää toveruutta, keskinäistä yhteisymmärrystä ja kiinteitä ystävyyssiteitä klubin jäsenten samoin kuin kaikkien ihmisten kesken.

D                      Antaa tilaisuuksia vapaaseen keskusteluun kaikista yleisesti kiinnostavista asioista, ei kuitenkaan väittelyyn puoluepolitiikasta eikä uskonnosta.

E                      Osoittaa aktiivista harrastusta yhteiskunnan taloudellista, sivistyksellistä, sosiaalista ja siveellistä menestystä kohtaan.

G                   Toimia yhteistyössä lionsklubien kansainvälisen järjestön Lions Clubs Internationalin (myöhemmin järjestö) sekä moninkertaispiirin MD 107 eli Suomen Lions-liitto ry:n (myöhemmin liitto) kanssa niiden jäseninä.


Palvelemme kielillä

Suomi

Toimiala

Muu, Muut yhdistykset

Teemat

keräykset ja avustustoiminta, urheilu ja liikunta, ikääntyminen ja veteraanitoiminta, teemapäivät ja -viikot

Avainsanat

Aktiviteetit, apurahat, diabeteksen ehkäisy, digituki, harrastusten tuki, musiikki, Lions, liikunta

Kohderyhmä

kaikille

Ikäryhmä

ikäihmiset (63-79 v.), nuoret (13-17 v.), nuoret aikuiset (18-29 v.)

Osoitteet

  • Postiosoite

    Sahankuja 3, 93600 Kuusamo

Yhteystiedot

Kotikunta: Kuusamo
Sähköposti:
kimmo.mustonen@kimmokaava.fi
Puhelin: +358 400 703 521

Lisätietoa verkossa

Toiminta-alue

Alue
Pohjois-Pohjanmaa

Kunta
Kuusamo

Postiosoite

Sahankuja 3, 93600 Kuusamo, Suomi