Mieskaverikurssi Oulussa

23.01.2018 klo 17:00 - 30.01.2018 klo 20:00 / Koulutus/seminaari / Oulun Ensi- ja turvakoti ry

Mieskaverit®

Mieskaveritoiminta on vapaaehtoistoimintaa, jossa tavalliset aikuiset miehet toimivat kavereina yksin lastaan kasvattavien äitien lapsille, joilla ei ole yhteyttä biologiseen isään tai muihin miehiin. Tällä vapaaehtoistoiminnalla tarjotaan yli 4-vuotiaille lapsille ja nuorille turvallinen tapa tutustua aikuisen miehen arkeen ja elämään. Tavoitteena on lisätä lapsen kehitystä tukevia aikuiskontakteja. Toiminnan ydin on kaveruus. Se ei ole tukihenkilötoimintaa, vaan vastavuoroinen kaveruussuhde, jossa aikuisella on aikuisen vastuu. On tärkeätä, että lapsi ja mieskaveri viihtyvät toistensa seurassa. Lapsi rakentaa omaan mieskaveriinsa luottamuksellisen suhteen. Mies saa itselleen tärkeän ja mielenkiintoisen tehtävän lapsen kehityksen tukijana. Parhaimmillaan kaveruussuhde jatkuu läpi elämän. Toiminta tukee myös yksin lastaan kasvattavan äidin jaksamista laajentamalla perheen turvaverkostoa.

Kavereina toimivat miehet ovat miehiä, jotka ovat motivoituneita viettämään aikaansa lasten ja nuorten kanssa sekä haluavat tukea lapsen kasvua ja kehitystä. Kaveruudelle ei ole sääntöjä, vaan jokaisesta kaverisuhteesta muodostuu omanlaisensa. Kaverit tapaavat toisiaan arkisten puuhien, yhteisen harrastuksen tai minkä tahansa yhteisen ajanvieton merkeissä. Miehet ja lapset tapaavat toisiaan keskimäärin 2 – 4 kertaa kuukaudessa.

Mieskaverit ovat eri-ikäisiä, toimivat eri ammateissa ja harrastavat erilaisia asioita.

Mieskaveriksi pääsee mieskaverikurssin kautta. Koulutus kestää noin 15 tuntia. Miesten rikostaustat tarkistetaan koulutuksen aikana oikeusrekisterikeskuksesta.

Kursseja järjestetään 4 kertaa vuodessa.

Seuraava mieskaverikoulutus järjestetään:

    1. ti 10.04 klo 17-20
    • la 14.04 klo 10-15
  • ti 17.04 klo 17-20

Yksin lastaan kasvattavat äidit voivat hakea lapselleen mieskaveria ottamalla yhteyttä mieskaveriohjaajaan ja kirjoittamalla vapaamuotoisen hakemuksen toimintaan. Toiminnasta kerrotaan äideille ja lapsille kotikäyntien yhteydessä.

Mieskaveritoiminta on antoisaa vapaaehtoistoimintaa, josta hyötyvät kaikki. Lapset saavat elämäänsä uutta sisältöä ja näkökulmaa – samoin ne miehet, jotka tarjoavat vapaaehtoisesti lapsikavereilleen aikaansa. Äidit saavat myös hetken omaa aikaa ja vertaiskontakteja.

 

Jokainen meistä kaipaa kaveria.

 

Osoitteet

  • Viestikatu 10, Oulu, Suomi

Toiminta-alue

Alue
Pohjois-Pohjanmaa

Kunta
Oulu

Viestikatu 10, Oulu, Suomi

Teemat

harrastus ja vapaa-aika, vapaaehtoisuus, ystävä- ja viriketoiminta

Kohderyhmä

miehet

Ikäryhmä

nuoret aikuiset (18-29 v.), aikuiset (30-62 v.), ikäihmiset (63-79 v.)

Lisätiedot

Raija Lohilahti

Mieskaveritoiminnan ohjaaja

Oulun ensi- ja turvakoti ry

oulunmieskaverit@oetk.fi

p. 040-675 0300

Puusepänkatu 4

90130 Oulu

 

Linkkejä

Mieskaverit

Hinta

Tapahtuma on maksuton

Tilan saavutettavuus

  • Pysäköintimahdollisuus

Liitteet

Ilmoittautuminen

Hakuaika on päättynyt.


Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn