Järjestöyhdyshenkilöt ja yhdistysagentit

Täältä löydät kaikkien Pohjois-Pohjanmaan kunnan virkamiehinä toimivat järjestöyhdyshenkilöt ja vapaaehtoiset yhdistysagentit yhdeltä sivulta. Osa yhteystiedoista löytyy linkkien kautta kuntien sivuilta. Yhdistysagenttien ja järjestöyhdyshenkilöiden toimenkuvaan kuuluu paikallisten yhdistysten ja kunnan verkostoitumisen ja yhdessä tekemisen edistäminen. Lähde rohkeasti rakentamaan yhteistyötä ja ota yhteyttä oman kuntasi järjestöyhdyshenkilöön tai yhdistysagenttiin.

Katso myös sote-keskusten nimetyt järjestöyhdyshenkilöt ja kuntayhtymien järjestöyhdyshenkilöt

 

Jos haluat ilmoittaa muutoksia tietoihin ota yhteyttä ylläpitoon!

 

 

Järjestöyhdyshenkilönä toimii usein sellainen henkilö, joka käytännössä muutenkin tekee tiivistä yhteistyötä joko oman alansa järjestöjen tai laajemmin järjestökentän kanssa. Järjestöyhdyshenkilöllä tulisi olla tiiviit suhteet johtoryhmään järjestöyhteistyön resurssien ja toteuttamisen varmistamiseksi. Sama henkilö voi toimia myös hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattorina. Järjestöyhdyshenkilön tehtävän mallinnus (innokyla.fi)

Järjestöt olisi hyvä kutsua koolle vähintään kahdesti vuodessa. Yhdistysiltojen aiheina voivat olla mm. asukkaiden hyvinvointiin liittyvät voimavarat ja haasteet, järjestöjen toimintaedellytykset sekä käytännön yhteistyö järjestöjen kanssa. Järjestöyhdyshenkilön lisäksi illoissa olisi hyvä olla keskeiset järjestöyhteistyötä käytännössä tekevät henkilöt paikalla. Yhdistysiltojen mallinnus (innokyla.fi)

 


Alavieska

Alavieskan järjestöyhdyshenkilö:

Mari Myllylä
044 539 5267
mari.myllyla(at)edu.alavieska.fi

Alavieskan vapaaehtoinen yhdistysagentti:

Meeri Rinta-Jouppi
044 279 9794
meeri.rintajouppi(at)gmail.com

Haapajärvi

Haapajärven järjestöyhdyshenkilöt:

Soili Pentikäinen
soili.pentikainen(at)haapajarvi.fi

Miika Niskala
044 445 6404
miika.niskala(at)haapajarvi.fi


Haapavesi

Haapaveden järjestöyhdyshenkilö:

Kati Mäntylä
kati.mantyla(at)haapavesi.fi

Haapaveden vapaaehtoiset yhdistysagentit:

Leila Särkipaju
leila.sarkipaju(at)haapavesi.fi

Hannu Karstunen
hannu.karstunen(at)gmail.com


Ii

Iin järjestöyhdyshenkilöt:

Riitta Räinä
riitta.raina(at)ii.fi

Pekka Suopanki
pekka.suopanki(at)ii.fi

Kalajoki

Kalajoen järjestöyhdyshenkilö:

Juha Juola
juha.juola(at)kalajoki.fi


Kempele

Kempeleen järjestöyhdyshenkilö:

Anne Toppari
050 463 6457
anne.toppari(at)kempele.fi

Sanna Tauriainen
sanna.tauriainen(at)kempele.fi

Katja Vähäkuopus
katja.vahakuopus(at)kempele.fi

Kuusamo

Kuusamo järjestöyhdyshenkilö:

Pirkko Määttä
pirkko.maatta(at)kuusamo.fi

Kuusamon vapaaehtoiset yhdistysagentit:

Lumi Törmä
040 031 5249
lumi.torma(at)koillisenkumppanit.fi


Kärsämäki

Kärsämäen järjestöyhdyshenkilö:

Ira Toppinen
044 445 6840
ira.toppinen(at)karsamaki.fi

Liminka

Limingan järjestöyhdyshenkilö

Limingan vapaaehtoiset yhdistysagentit:

Heidi Haataja
050 307 6371
heidi.haataja(at)liminka.fi

Taina Parkkinen
taina.m.parkkinen(at)gmail.com


Lumijoki

Lumijoen järjestöyhdyshenkilö:

Riitta Tranberg
riitta.tranberg(at)lumijoki.fi

Merijärvi

Merijärven järjestöyhdyshenkilö:

Raili Esko
raili.esko(at)merijarvi.fi


Muhos

Muhoksen järjestöyhdyshenkilö

Muhoksen vapaaehtoiset yhdistysagentit:

Aila  Väisänen
040 052 0131
aila.vaisanen(at)dnainternet.net

Nivala

Nivalan järjestöyhdyshenkilö:

Meri Vähäkangas
040 344 7317
meri.vahakangas(at)nivala.fi


Oulainen

Oulaisten järjestöyhdyshenkilö

Oulaisten vapaaehtoiset yhdistysagentit:

Ari Ojala
ari.ko(at)suomi24.fi

Kari Käräjäoja
044 028 1086
ekobotnia(at)gmail.com

Oulu

Oulun järjestöyhdyshenkilöt:

Pasi Laukka
044 703 1638
pasi.laukka(at)ouka.fi

Tuija Puhakka
040 651 7849
tuija.t.puhakka(at)ouka.fi

Sirpa Rytky
044 703 4560
sirpa.rytky(at)ouka.fi

Samu Forsblom
044 703 7558
samu.forsblom(at)ouka.fi

Niina Epäilys
044 703 8011
niina.epailys(at)ouka.fi

Oulun vapaaehtoiset yhdistysagentit:

Katri Tas
050 409 2405
katri.tas(at)gmail.com


Pudasjärvi

Pudasjärven järjestöyhdyshenkilö:

Sinikka Mosorin
040 504 3861
sinikka.mosorin(at)pudasjarvi.fi

Pudasjärven vapaaehtoiset yhdistysagentit:

Terttu Salmi
040 049 9745
pudasjarveninvalidit(at)gmail.com

 


Pyhäjärvi

Pyhäjärven järjestöyhdyshenkilö:

Eeva Vaskilampi
044 445 7608
eeva.vaskilampi(at)pyhajarvi.fi

Pyhäntä

Pyhännän järjestöyhdyshenkilö:

Matti Saaranen
matti.saaranen(at)pyhanta.fi


Raahe

Raahen järjestöyhdyshenkilö:

Katja Yli-Hukka
040 3110 359
katja.yli-hukka(at)raahe.fi

Raahen yhdistysagentti:

Kari Pietilä
040 028 2888
karipieti(at)gmail.com

Reisjärvi

Reisjärven järjestöyhdyshenkilö:

Satu Oikarinen
satu.oikarinen(at)reisjarvi.fi



Siikalatva

Siikalatvan järjestöyhdyshenkilö:

Sanna Toppinen
sanna.toppinen(at)siikalatva.fi

Taivalkoski

Taivalkosken järjestöyhdyshenkilöt:

Leena Virkkunen
leena.virkkunen(at)taivalkoski.fi

Petri Voutilainen
petri.voutilainen(at)taivalkoski.fi


Tyrnävä

Tyrnävän järjestöyhdyshenkilö:

Anne Tiirikainen
anne.tiirikainen(at)tyrnava.fi

Tyrnävän yhdistysagentit:

Annukka Suotula-Ervasti
044 750 5051
annukka.suotula(at)gmail.com


Vaala

Vaalan järjestöyhdyshenkilö:

Pirjo Nikula
040 085 5925
pirjo.nikula(at)vaala.fi

Ylivieska

Ylivieskan järjestöyhdyshenkilö

Nina Savolainen
040 482 8195
nina.savolainen(at)ylivieska.fi


 

Kuntayhtymien järjestöyhdyshenkilöt:


 

Sote-keskusten järjestöyhdyshenkilöt:



Muokattu viimeksi: 25.05.2021