Takaisin edelliselle sivulle

t


Taito Keski-Pohjanmaa ry on vuonna 1969 perustettu valtakunnalliseen Taitojärjestöön kuuluva yhdistys, jonka tehtävänä on keskipohjalaisen käsityön edistäminen kulttuurina ja elinkeinona. Yhdistyksen toiminnan pohjana on suomalainen käsityö- ja kulttuuriperinne ja työssä korostuu aikaa kestävä muotoiluosaaminen. Toiminnan tavoitteena on käsityön arvostuksen nostaminen, Lue lisää…


Taivalkosken Taideyhdistys on poikkitaiteellinen toimija Taivalkoskella ja maailmalla


Tavastkengän Maa- ja kotitalousseura on Tavastkengän kyläläisten yhteinen kyläyhdistys, jonka tarkoituksena on järjestää yhteisiä tapahtumia, kehittää kylää ja toimia kyläläisten yhteisenä äänenä. Kylän kotisivut löytyvät osoitteesta www.tavastkenka.fi Yhdistys omistaa Tavastkengän kylätalon, joka toimii kyläläisten kokoontumispaikkana ja monenlaisten juhlien, tapahtumien ja Lue lisää…


Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota kulttuurikasvatusta, elämyksiä ja mahdollisuuksia yhdessä tekemiseen ja kokemiseen. Järjestämme erilaisia ryhmiä, kursseja, leirejä ja työpajoja. Esiinnymme tilauksesta eri tilaisuuksissa. Toimintaamme ovat mm. aikuisten harrasteryhmät  Haarahyppy- tanssia taidotta- luovan tanssin ryhmä sekä Hyvinvointia luovasti- ryhmä.  


Tarjoamme pelaajillemme itsensä kehittämistä, tavoitteellisuutta ja onnistumisen elämyksiä joukkuekavereiden kanssa. Otamme mukaan kaikki, lähtötasolla ei ole merkitystä. Olemme osa Oulun ja Pohjois-Suomen jalkapalloyhteisöä. Haluamme kasvattaa pelaajia, jotka pelaavat Oulussa pääsarjatason pelejä. Lahjakkuudet pääsevät harrastamaan juniorivuotensa huipputasolla. Seurassamme valmentajien on hyvä Lue lisää…


Facebook-ryhmä on pääasiallinen tiedotuskanava meidän yhdistyksen, Tuiran pioneerit ry, toiminnasta. Julkaisemme ja mainostamme myös muita Pinsku-tapahtumia kuin meidän järjestämiä. Me olemme ns.ruohonjuuritason toimijoita, koska olemme pinsku-osasto, johon voi halutessaan liittyä henkilöjäseneksi. Sitten meistä seuraava taho on Oulun aluejärjestö ja sitten Lue lisää…


Oulun seurakuntien varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen turvallista kokonaiskehitystä, kodin kristillistä kasvatusta sekä kristillisten arvojen läsnäoloa perheiden arjessa ja juhlassa. Toimintaamme ohjaavia arvoja kaikessa toiminnassamme ovat lapsilähtöisyys ja kasvatuskumppanuus. Tuiran seurakunnassa on lapsille ja lapsiperheille tarjolla päiväkerhoja (3-5v.), perhekerhoja ja -kahviloita, Lue lisää…


Tupoksen Kyläyhdistys järjestää erilaisia tapahtumia kyläläisille.