OLKAn kevät OYS:ssa sujuu etäyhteyksin

OLKAn Järjestöpiste Oulun yliopistollisessa sairaalassa täyttää toukokuussa jo viisi vuotta. Pisteen toiminta Avohoitotalolla on ollut kevään ajan tauolla koronan vuoksi. Toivon mukaan teemapäivät ja ohjaus järjestöjen palveluihin voidaan käynnistää jälleen syksyllä. Järjestötoimintaa kuten kokemustoimijoita ja toiminnan esittelyjä on onneksi kyetty kevään aikana tuomaan sairaalaan etäyhteyksin. Kainuun sairaalan OLKAn väkikin tekee etävierailun OYS:n pisteelle. Vapaaehtoistoiminta on ollut järjestöpisteen tavoin tauolla. Myös vapaaehtoiset ovat onneksi voineet kokoontua koronaturvallisesti etäyhteyksin. OLKA Oulu jää kesälomille juhannukselta ja palaa toiveikkaana toimintaan taas elokuussa. Jospa sitten järjestöt ja vapaaehtoiset pääsevät taas tukemaan sairaalalla ihan kasvokkain.

OLKA® – Kiireetöntä kohtaamista ja tukea sairauteen sopeutumisessaPyöreä olkan logo