Legoukkojen turvaväli

Olen toiminut nyt kokemustoiminnan parissa yli puolitoista vuotta ja monenlaista on tapahtunut. Koko kokemustoiminnan käsite oli hiukan epäselvä alussa, vaikka olin ollut jo edellisessä työssäni asian kanssa tekemisissä. Minullakin vertaistuki ja kokemustoiminta meni alussa kirkkaasti sekaisin, kunnes käsitteiden määrittelyä alettiin todella tehdä. Kokemustoimija, kokemusasiantuntija, kokemustieto, jaettu asiantuntijuus ja mitä kaikkea sanoja sekä käsitteitä tähän ilmiöön liittyy. Kuitenkin yhdistävä tekijä on kokemus – jokaisen oma kokemus tietystä sairaudesta, elämän tilanteesta tai vammasta.

Me olemme uteliaita toisten elämän kokemuksille – ainakin minä olen. On mielenkiintoista miettiä, mitkä kokemukset ovat vaikuttaneet toisen ihmisen elämässä ja miten joku on päätynyt sellaisiin ratkaisuihin elämässään. Aina ei itse voi vaikuttaa näihin elämässä tapahtuviin tilanteisiin, mutta jokainen valitsee sitten oman selviytymiskeinonsa. Jokainen reagoi elämän tapahtumiin omalla henkilökohtaisilla keinoilla, koska entiset kokemukset, koulutus- ja työtausta ja jo lapsuudessa opitut selviytymistavat vaikuttavat. Kun kuuntelen kokemustoimijoiden selviytymistarinoita, ne hiljentävät aina itseni. Ihmettelen ja ihailen, miten jokin todella rankka kokemus muuttuukin voimavaraksi, oli sitten kyseessä oma tai läheisen kokemus. Yhden perheen jäsenen kokema sairaus tai muu elämään vaikuttava asia vaikuttaa koko perheeseen. Tietenkin riippuu perheen rakenteesta ja rooleista perheessä, miten perheen arki muuttuu. Olemme onneksi erilaisia kokiessamme vastoinkäymisiä elämässämme, mutta yleensä ihminen pyrkii tasapainoon elämässään.

Nyt varsinkin meidän kykyämme sietää epävarmuutta ja muutoksia on koeteltu tänä keväänä koronan aiheuttaman poikkeustilanteen aikana. Olemme tottuneet liikkumaan ja käymään missä vain haluamme ja nyt ovet sulkeutuivat ainakin vähäksi aikaa. Toiminnot, mihin olemme osallistuneet, olivat myös kiinni. Monilla alkoi jo kodin seinät kaatua päälle, mutta onneksi ulkona on ollut ihana ilma – silloin tällöin vain satoi räntää ja lunta. Niin kuin täällä Pohjois-Suomessa usein keväisin. Ulos on päässyt, meillä on puhdasta luontoa ympärillä ja aina ei tullut ketään vastaan ja ei tarvinnut pitää huolta turvavälistä. Hyvin se turvaväli iskostui mieliimme, alakouluikäinen lapsenlapsenikin tuumasi legoilla leikkiessä, että legoukot pitää laittaa kauaksi toisistaan. Niin myös tehtiin, pidettiin legoukkoillakin turvaväli!

Kesä tuli väistämättä, koronasta tai muusta huolimatta. Valo, aurinko ja lämpö lisääntyi. Turvallisuutta tuo aina se, että jotkut asiat toistuvat säännöllisesti elämässä. Vuodenaikojen vaihtelu on tuttua ja turvallista meille, vaikkakin muutoksia näihinkin on tullut. Kyllä kevään jälkeen tulee vielä kesä ja kesän jälkeen syksy. Itselleni vuodenaikojen vaihtelu on aina ollut voimia antavaa, vaikkakin on sanottava, että se pimeä aika syksyllä koettelee edelleen hermoja. Olen sen kokenut jo niin monta kertaa, että luulisi siihen jo tottuneen, mutta ei. Kuitenkin valon lisääntyminen keväällä saa minut heräämään joka kerta aivan eri lailla.

Nyt nautiskelkaamme kesän tuoksuista, makuelämyksistä ja auringosta! Toivottavasti elokuussa nähdään aivan kasvokkain. Jos ei, niin sitten netin kautta vaihdetaan kuulumisia.

 

 

Mietiskeli Annamaija, kokemustoiminta -hankkeesta