Miten minun polkuni haarautui kokemustoimintaan?

Olen aina haaveillut vapaaehtoistyöstä, mutta vasta kolme vuotta sitten siihen aukeni mahdollisuus, kun hain keskusteluapua Hyvän mielen talolta.

Viisitoista vuotta sitten läheiseni joutui kokemaan väkivaltaisen seksuaalisen hyväksikäytön ja nyt vuosien päästä minunkin voimani hiipuivat ja siksi etsin keskusteluapua. Olen siis mielenterveys omainen ja kuulun siihen 48% omaisista, jotka itsekin uupuvat ja kokevat lopulta masennuksen. Hyvän mielen talon habitus miellytti minua ja kohta huomasin miten toiminta tempaisi minut mukaansa. Ilmoittauduin Omaisen ABC kurssille sekä Prospect -kurssille ja niiden jälkeen esitin toiveen läheisille tarkoitetusta vertaistukiryhmästä, nyt olen toiminut sen kokoonpanevana voimana reilut kaksi vuotta. Olen suorittant Mielenterveys ensiapu (MTEA) 1 & 2 -koulutukset ja olen MTEA2 kouluttaja. Tulin valituksi Hyvän mielen talo ry:n hallitukseen 2019-2020 ja toimin siellä varapuheenjohtajan roolissa.

Osallistuin muutamiin tapahtumiin, joissa kaivattiin omaisen näkökulmaa ja mikäs siinä, lähdin innoissani mukaan koska esiintyminen ei ollut minulle hankalaa, olinhan tehnyt sitä vuosia työkseni.  Sain hyvää palautetta, joka lämmitti toki mieltä, mutta ennenkaikkea sain kokea miten tarinastani oli apua. Kohta huomasin istuvani kokemustoimintafoorumissa, jossa Hyvän mielen talon kokemustoimijat kokoontuvat kuukausittain ja askel askeleelta sisääni hiipi tunne, että olin löytänyt auttamisen haluuni ”lääkettä” – kokemustoiminta – minun tarinani.

Kun törmäsin ilmoitukseen järjestettävästä ”Kokemustoimijan peruskoulutuksesta”, oli päivän selvää, että haluan osallistua siihen ja ei kun tuumasta toimeen. Tarvitsin suosittelijaksi taustayhdistykseni Hyvän mielen talon ja sitten ”naputtelin pöytää” ,kun odottelin hyväksytäänkö minut kurssille. Ou Yeah!! taisin huutaa kun sain sähköpostia että olin tullut valituksi koulutukseen kahdenkymmenen viiden muun kanssa.

Ensitapaamisella ilmassa leijui selkeästi ”yhteenkuuluvuuden tunne” – tunne siitä, että meillä kaikilla oli omakohtainen kokemus, jonka tahdoimme valjastaa tarinaksi. Tuo tunne hitsaili meitä hiljalleen ryhmäksi, jonka tärkein tehtävä oli opiskella ilolla ja riemulla – tehdä itsensä näköinen tarina, joka tulevaisuudessa antaisi kuulijalleen murusen uskoa, toivoa ja rakkautta.

Huomasin olevani innoissani siitä, että jokainen tarina – jokainen ihminen tarinan takana antoi minulle uutta perspektiiviä. Arvostin suuresti tapaa, jolla koulutus toteutettiin – saimme vanhaa kunnon ”kotiläksyä” – sai pysähtyä itsensä äärelle pohtimaan, jäsentelemään sekä toteuttamaan omaa tarinaansa. Jokaisella tapaamiskerralla teimme ryhmätöitä, jonka seurauksena pääsimme tutustumaan toisiimme syvemmin ja viimeisellä kerralla saimme kunnian esittää tarinamme.

Kokonaisuudessaan koulutus oli minulle tarpeellinen ja siksi uskon sen olevan tarpeellinen jokaiselle kokemustoimijalle. Kokemustoiminta tulee olemaan suuressa roolissa nyt sekä tulevaisuudessa, sen antama painoarvo on mittava etu niille ammattilaisille, jotka ymmärtävät ajoissa sisällyttää sen osaksi hoitosuunnitelmaa.

Minulla on koulutettuna kokemustoimijana ollut kunnia saada kutsuja ja päästä kertomaan tarinani erilaisiin foorumeihin ja tilaisuuksiin – tiedän että tämä on se tie jota haluan kulkea.

 

 

 

Kevät terkuin Pia