Uusi tehtävä ja uusi tekijä Kumppanuuskeskukselle!

Hei! Olen 32 vuotias järjestöaktiivi ja yhteisöpedagogi Kemistä, ja aloittelen uutta tehtävääni Kumppanuuskeskuksen järjestöneuvojana. Olen tehnyt töitä kolmannella sektorilla Meri- Lapissa melkein koko työurani, ja siirtyminen Ouluun ja Pohjois-Pohjanmaalle on erilaista, mutta innostavaa. Mukanani Ouluun muuttaa myös mies, lapsi ja koira, joten elämme jännittäviä aikoja!

Kumppanuuskeskuksessa aiemmin toimineen Sonja- neuvonnan päätyttyä sen tilalle luodaan nyt järjestöneuvontaa, jossa keskitytään enemmän järjestöjen tarjoamien palveluiden esille tuomiseen ja vapaaehtoistehtävien tarjoamiseen. Edelleenkin ohjaamme ja tuemme  ihmisiä sosiaalisiin etuuksiin  liittyvissä asioissa, mutta keskitymme enemmän ohjaamaan ihmisiä oikean palvelun piiriin järjestöjä unohtamatta. Toimenkuvani on vasta rakentumassa, mutta asiakastyön lisäksi tulen toimimaan mm. järjestökoulutusten, verkostotyön sekä viestinnän parissa.

Minut löytää helposti Sonja- neuvojan entisestä huoneesta Kumppanuuskeskuksen katutasosta. Asiakastyö järjestöneuvonnassa alkaa viikon 3 maanantaina ilman ajanvarausta, ja muita aikoja voi tavalliseen tapaan varata infopisteestä. Maaliskuusta lähtien järjestöneuvojan löytää myös keskiviikkoisin Oulu10:stä. Toivottavasti tapaamme pian asiakastyön tai muun yhteistyön tiimoilta!

Pakkasterveisin,

Teija Karisaari-Kittilä