Enää en sinnittele enkä häpeä

Osallistuin Kokemustarinan esittäminen -koulutukseen syksyllä 2017 Hyvän mielen talolla. Koulutus antoi perusvalmiudet kertoa tarinaani yleisölle. Pian koulutuksen jälkeen olin Skypen välityksellä kolmen sosionomiopiskelijan haastateltavana. Olihan minulle kertynyt jo melkoinen kokemus TE-toimiston, Kelan, OYSin, mielenterveystoimiston, julkisen terveydenhuollon ja sosiaalitoimiston byrokratiasta. Skypehaastattelu sujui hyvin. Tulevat sosionomit saivat vastauksia kysymyksiinsä ja itse koin tulleeni kuulluksi.

”Elämäni pikajuna – monitraumatisoituneen bipon selviytymistarina” kuultiin ensimmäisen kerran Tarinakahvilassa. Esittäminen jännitti aluksi, mutta sehän on aivan normaalia. Tiesin olevani omien kokemuksieni paras asiantuntija. Ei siis mitään hätää. Vastaanotto oli lämmin ja tunsin kokemuksieni auttavan vastaavassa tilanteessa olevia kanssakuulijoita.

Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, posttraumaattista stressioireyhtymää sekä vaikeaa unettomuutta. Tämän lisäksi olen käynyt läpi vaikeita pelkotiloja, lamauttavan paniikkihäiriön, traumaperäisen dissosiaatiohäiriön, syömishäiriön, useita keskivaikeita masennusjaksoja sekä loppuunpalamisia. Näistä kaikista olen selvinnyt elämänmuutoksen, tuen, terapian ja lääkityksen avulla. Psyykkisen oireilun myötä myös fyysinen oirelu on ollut monimuotoista ja välillä elämää hallitsevaa.

Kirjoitin kokemuksistani runokirjan Sieluni sinervä.  Kirja julkaistiin toukokuussa 2018 Mediapinnan kustantamana. Teos on jatke kokemustoimijuudelleni. Kerron kirjassani avoimesti olotiloistani ja elämänvaiheistani, kuten koulukiusaaminen, pelot, läheisen sairastuminen ja kuolema. Pidin kirjanjulkistamistilaisuuden Hyvän mielen talolla. Tilaisuus oli avoin kaikille. Välillä menimme liikuttuneissa tunnelmissa. Tuntui upealta, että tilaisuuteen osallistuneet henkilöt tulivat kuulemaan juuri minun tarinaani runojen muodossa. Kesäkuussa sain kutsun tulla lukemaan runojani seniorikerhoon. Tuolloin valikoin hieman toiveikkaampia runoja kuultavaksi. Kotona itkin vuolaasti, sillä seniorikerho kokoontui synnyinkunnassani. Kunnassa, jossa suurin osa pahoista asioista oli minulle tapahtunut. Kunnassa, jonne en 25 vuoteen pystynyt edes palaamaan. Lukutuokio varttuneiden kanssa eheytti minut tässä asiassa.

Kesäkuun lopussa Kale!-lehdessä julkaistiin haastatteluni Ou­lu­lais­ru­noi­li­ja purki sielunsa runoteokseen – ”Mie­len­ter­vey­son­gel­mat voi valjastaa itselle voimavaraksi”.  Paljastin haastattelussa kipeimmät kohdat itsestäni. Minua ei pysty enää satuttamaan kokemillani asioilla eikä sairauksillani. Olen itse tehnyt tietoisesti näitä asioita näkyväksi. Tällä hetkellä suunnittelen työkokeilussa uutta Rakkaudella Minä -tapahtumakonseptia. Kohtaamisissa läsnä on henkisyys, vuorovaikutus, lempeys, taide, elämän karikot, pahimmasta nouseminen eli inhimillinen ihmisyys. Saan kunnian aloittaa sarjan kertomalla omasta matkastani tähän päivään.

Olen myös osallistunut Mielenterveysmessuille Helsingissä sekä muutamiin kokemustoimijuutta ja potilasoikeuksia koskeviin seminaareihin. Kokemustoimijuus on antanut minulle realismia selvitä sairauksieni kanssa. Enää en häpeä elettyä elämääni. Historiani on pohjaton lähde esityksille ja kirjallisille tuotoksille. Pystyn eläytymään vastaavassa tilanteessa olevin ihmisten tunnelmiin. Huumorikin kajahtaa ilmoille tämän tästä. Ihmisellä on tarve tulla kuulluksi. Kokemustoimijuuden myötä sekä toimija että kuulija saavat arvokkaan kuulluksi tulemisen kokemuksen.

 

 

Taru Lauru, kokemustoimija, 45 v.


Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn