Kokemuksen syvällä rintaäänellä – kokemusasiantuntijana Veturointi-toiminnassa

Wikipedia määrittelee kokemusasiantuntijan olevan henkilö, jolla on omakohtainen kokemus sairaudesta, vammasta tai muusta vaikeasta elämäntilanteesta ja on käynyt kokemusasiantuntijakoulutuksen. Keskustelua kentällä herättää tarvitseeko ollakseen kokemusasiantuntija koulutusta. Itse kallistun enemmän sen puoleen ettei tarvitse olla, mutta koulutus voi olla hyvä ponnahduslauta ja mahdollisuus vielä pohtiakin onko valmis toimimaan kokemusasiantuntijana ja minkälaisissa tehtävissä haluaa toimia. Itse olen toiminut aika monta vuotta kokemusasiantuntijana ilman koulutusta ensin syömishäiriöasian parissa ennen lastensuojelun kokemusasiantuntijuutta, mutta mikä omasta mielestäni koulutusta tärkeämpää, on minulla ollut hyvä tukiverkosto yhdistyksen ihmisistä joiden kanssa olen voinut jakaa fiiliksiäni ennen ja jälkeen puhumisen tai muun toiminnan.

Kokemusasiantuntijan tehtäviä ovat mm. luentojen pitäminen, oppituntien alustus, vertaisryhmissä vierailu, ryhmien ohjaaminen, elävänä kirjana ja ammattilaisen työparina toimiminen. Tämän lisäksi kokemusasiantuntija voi antaa haastatteluita ja osallistua erilaisiin kehittäjäryhmiin kehittämään palveluita paremmiksi. Veturoinnissa* minun kohdallani ovat toteutuneet kaikki nämä tehtävät. Viimeisimpänä antoisana kokemuksena on ollut vierailu ryhmään, jossa lapsensa huostaanoton kokeneet vanhemmat saivat ammattilaisten ohjauksessa turvallisen tilan puhua kokemuksistaan. Ryhmäkerta meni kuin siivillä ja totesimme, että iltaan asti olisi meillä riittänyt juttua, kun ohjaajat lopettelivat kertaa. Mieleeni jäi erään vanhemman kokemus siitä, että hän sai vahvistusta ajatukselleen oikein toimimista lapsen kanssa, vaikka lapsi kapinoi ja piti häntä ”sossujen kaverina” kun hän ei suostunut yhdessä rikkomaan sijoituspaikan sääntöjä eri tavoin. Olisi 15-vuotias Niina saattanut olla ihmeissään, jos hänelle olisi tällainen pilkahdus tulevaisuudesta kerrottu silloin!

Aina kokemusasiantuntijana ei tunne oloaan yhtä, sanoisinko tervetulleeksi kuin tuolla vanhempien ryhmässä sain kokea. Joskus on tilanteita, joissa paikalla olevat ihmiset, asiantuntijat taikka maallikot, eivät arvosta kokemustietoa ja lyttäävät sen, ehkä yksittäistapauksena, ehkä muistuttelevat kuinka asioilla on aina toinenkin kokemus, vaikka juuri tärkeää olisi kuulla nyt vain ja ainoastaan tätä nimenomaista kokemusta eikä jokaista osapuolta. Onpa myös eräs kokemus, jossa osallistuin keskusteluun, jossa ammattilaisilta kysyttiin työstään ja minulta sen sijaan tietäisinkö mistä saada apua, jos kaveri kertoisi olevansa masentunut.

Vuosi sitten syksyllä lentelimme täältä Oulusta Helsinkiin THL:een Lape-päiviin (valtakunnallinen mallinnustyöskentely) ja Lape-lyhenteestä tulikin jo vähän meidän tiimin kirosana, sen verran raskastakin välillä työpajaprosessi oli. Itse osallistuin laitoshoitoa koskevaan työryhmään ja koin prosessin antoisaksi. Ensimmäisellä kerralla kuitenkin hetken aikaa mietin, että mitä mä oikein täällä kun kaikki muut oli ylilääkäreitä ja muita korkeassa asemassa olevia – asiantuntijoita –  ja sitten olen minä, tällainen kokemusasiantuntija. Mutta kävin pään sisälläni keskustelua johon totesin, että hitto, juuri mun ääntäni täällä myös tarvitaan ja käytin sitä. Ja minua kyllä kuunneltiin ja haluttiin kysellä tarkentavia kysymyksiäkin. Mutta ehkä kokemusasiantuntijaurani alkuaikoina tuollainen tilanne ei olisi mennyt niin hyvin kuin meni ja olisin saattanut olla hiljaisempi. Se olisikin hyvä ammattilaisten muistaa, että jokainen kokemusasiantuntija ei ole samanmoisissa liemissä keitelty ja voi olla tarpeen miettiä, miten kokemusasiantuntijalle tarjotaan tilaa, jos hänelle ei ole niin helppoa sitä ammattilaisten seurassa ottaa haltuun. Tässä ehkä voi olla hyvä olla kokemusasiantuntijoilla mukana työntekijä, joka huolehtii, että kokemusasiantuntijoiden ajatukset tulevat sanotuksi ja kerrotuksi, varsinkin jos mukana on vähemmän aikaa kokemusasiantuntijoina toimineita tyyppejä.

Ammattilaisten keskuudessa on myös erilaisia kokemuksia vähän tai paljon tai ei yhtään kokemusasiantuntijoista ja meidän hyödyntämisestään erilaisiin tehtäviin. On ammattilaisia, joille se on aivan luonteva ja itsestään selväkin, että kokemusasiantuntijoita on mukana monissa jutuissa. Osittain tiedon ja kokemuksen puutteen vuoksi ammattilaisilla voikin olla monenlaisia ennakkokäsityksiä ja -luuloja mitkä estävät sen ensimmäisen kerran tapahtumista, että ottaisi kokemusasiantuntijan mukaan nuorta tapaamaan tai edes kertoisi nuorelle mahdollisuudesta vaikkapa omaan veturiin. Joskus ammattilaiset kovinkin tiukasti kyselevät miten aikuisia me (kokemusasiantuntijat) olemme, kuinka hyvin olemme sinut taustamme kanssa, kuinka osaamme olla lähtemättä nuoren juttuihin huonosta sossusta jos nuori meille kertoo kokemuksistaan. En halua sanoa, että se on huono juttu, että ei saisi kysyä – meillähän kaikilla on yhteinen tavoite: toimia nuoren parhaaksi ja parempaa tulevaisuutta rakentaen. Mutta haluan sanoa, että toisaalta se tuntuu vähän hassulta, kun kuitenkin meidät on haluttu palkata tekemään tällaista työtä, voisi ajatella, että se jo jotakin kertoo meidän kyvyistämme ja elämäntilanteestamme. Eikä tällaisia kysymyksiä kysyttäisi samalla tavoin ammattilaiselta, joka voi olla meidän kokemusasiantuntijoiden ikäinen tai jopa nuorempikin.

Kaiken kaikkiaan kokemusasiantuntijan työ on todella monipuolista. Aamulla töihin lähtiessä ei aina tiedä, minkälaiseksi päivä muodostuu. Onko nuoren luokse menossa vastassa ovikellon soittoon herännyt peikko, joka ei ole vielä oikein herännyt vai onko vastassa tyyppi, joka odottaa että lähdetään ulkoilemaan. Helsinkiin THL:een Lape-päiviin (valtakunnallinen mallinnustyöskentely) ja Lape-lyhenteestä tulikin jo vähän meidän tiimin kirosana, sen verran raskastakin välillä työpajaprosessi oli.

Kokemusohjaaja Niina Jääskeläinen

Kokemusohjaaja Niina Jääskeläinen, Veturointi-toiminta, Auta Lasta ry**

*Veturointi on nuorilta nuorille tapahtuvaa toimintaa. Itse lastensuojelun kokeneet nuoret toimivat tukena nuorille, joilla on myöskin lastensuojelusta kokemusta. Lisäksi nuoret osallistuvat erilaiseen kehittämis- ja vaikuttamistoimintaan kokemusasiantuntijoina.

**Auta Lasta ry on lastensuojelujärjestö, jonka toiminta on aiemmin ollut paikallista, mutta Veturoinnin ja Lapsirikas-hankkeen myötä toimintaa on myös Raahessa ja Turussa. Yhdistyksellä on Oulussa kaksi päiväkotia ja lastenkoti hankkeiden lisäksi.


Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn