Ihimiset (Pohjois-Pohjanmaa)


Oulun kaupunki laatii vuorovaikutussuunnitelmaa. Suunnitelma sisältää toimenpiteitä kuntalaisten ja kaupungin välisen vuorovaikutuksen kehittämiseksi. Lisäksi suunnitelmassa käsitellään vuorovaikutusta tärkeimpien sidosryhmien eli järjestöjen ja yritysten kanssa. Järjestötoimijat osallistuivat vuorovaikutussuunnitelman työstämiseen työpajassa 16. tammikuuta nostaen esiin erityisesti avoimuuden, arkisen kohtaamisen ja alueellisten toimintojen Lue lisää…


Tiedote Toimeksi-järjestelmään tehdään maanantaina 21.1. korjaus, joka vaikuttaa kaikkien käyttäjien viimeisen 3 kuukauden aikana tekemiin uutisiin siten, että niistä katoaa alue, kunta ja kylä/kaupunginosa tiedot. Nämä tiedot voidaan käydä käsin palauttamassa hallintapaneelin kautta. Tämä ei vaikuta palvelun käyttöön muuten. Ihimiset.fi on Lue lisää…


Palvelupaja-hanke on Siikajoen kunnan ja yhdistysten yhteinen Leader –hanke, jonka tavoitteena on yhteistyön tukeminen ja viestinnän parantaminen. Hankkeen taustalla on maakuntauudistus, jonka myötä kuntien ja kolmannen sektorin yhteistyö tulee olemaan entistä suuremmassa roolissa. Hankkeessa tehdään yhdistysten toimintaa näkyvämmäksi. Siikajoen kuntastrategian Lue lisää…


Tiistaisin 5.2 – 26.2 klo 18.00 – 19.00 joko Tyrnävän keskustassa tai Murrossa. Ensimmäinen kokoontuminen keskustan urheilukentällä. Alussa lyhyt info vanhemmille! Hinta: 20e kauden uusille TyA-kerholaisille/ 15e sisarus. Pienemmillä, 6-8v. lapsilla ohjattu hiihtotoiminta on hiihtokerhon muodossa. 6-7 vuotialilla tulisi olla vanhempi avustamassa Lue lisää…


Hyvinvoinnin ja terveyden (hyte) edistämistyöllä pyritään vaikuttamaan niihin tekijöihin, joista ihmisen hyvä elämä muodostuu: läheiset ihmissuhteet, turvallinen koti ja elinympäristö, terveys, työ, taloudellinen toimeentulo, mieleinen vapaa-aika ja sujuva arki. Hyvinvoinnin edistäminen kuuluu paitsi ihmiselle itselleen myös läheisille, lähiyhteisöille, kunnalle, tulevalle Lue lisää…


Tiedote Toimeksi-järjestelmään tehdään maanantaina 21.1. korjaus, joka vaikuttaa kaikkien käyttäjien viimeisen 3 kuukauden aikana tekemiin uutisiin siten, että niistä katoaa alue, kunta ja kylä/kaupunginosa tiedot. Nämä tiedot voidaan käydä käsin palauttamassa hallintapaneelin kautta. Tämä ei vaikuta palvelun käyttöön muuten. Ystävällisin Lue lisää…


Nuorten syrjäytyminen on nimetty yhdeksi Suomen vakavimmista ongelmista. Syrjäytyneitä nuoria arvioidaan olevan 40 000 ja 100 000 nuoren välillä. Mikä on oikea määrä, kuka tietää? Siitä olemme varmaankin kaikki samaa mieltä, että yhtään nuorta ei tuossa joukossa tulisi olla. Nuorten Lue lisää…


Hei! Olen 32 vuotias järjestöaktiivi ja yhteisöpedagogi Kemistä, ja aloittelen uutta tehtävääni Kumppanuuskeskuksen järjestöneuvojana. Olen tehnyt töitä kolmannella sektorilla Meri- Lapissa melkein koko työurani, ja siirtyminen Ouluun ja Pohjois-Pohjanmaalle on erilaista, mutta innostavaa. Mukanani Ouluun muuttaa myös mies, lapsi ja Lue lisää…


Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hankkeen kunta-järjestö -yhteistyön selvityksen mukaan yli kahdenkymmenen Pohjois-Pohjanmaan kunnan nettisivuilla on tietoja kunnassa toimivista yhdistyksistä. Suurin osa kunnista päivittää nämä tiedot itse nettisivuille, mutta se vaatii aikaa ja työresurssia kunnalta. Tämän vuoksi monen kunnan nettisivuilta löytyvät linkit ja Lue lisää…


Pohjois-Pohjanmaan järjestöneuvottelukunta päätti vuoden 2018 viimeisessä kokouksessaan nimetä työryhmän tekemään maakunnalle ehdotusta järjestöjen avustamisen periaatteista. Tätä varten perustettiin valmisteleva pientyöryhmä. Pientyöryhmän toimesta avustustyöryhmään nimettiin kolme edustajaa sosiaali- ja terveysjärjestöistä, kolme edustajaa muista järjestöistä sekä työryhmää ehdottaneen Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne –hankkeen edustaja. Lue lisää…


Yhteensä: 155