Jo vuosi sairaalaopastoimintaa OYS:ssa

Mediatiedote 4.12.2017

Julkaisuvapaa heti

Jo vuosi sairaalaopastoimintaa OYS:ssa

OYS:n Avohoitotalolla ja B2-aulassa on voinut saada sairaalaoppaan apua jo vuoden verran. Sairaalaoppaat ovat Järjestöt sairaalassa -hankkeen vapaaehtoisia ja he ovat sitoutuneet vahvaan vaitioloon.

Oppaat ovat kohdanneet tänä vuonna jo reilut 8300 asiakasta. Sairaalaoppaiden tavallisimpia tehtäviä ovat Akseli-ilmoittautumisautomaatin käytössä opastaminen, asiakkaiden oikeisiin odotusauloihin ohjaus ja tarvittaessa kantasairaalan puolelle poliklinikoille ja osastoille saatteleminen. Suurin osa sairaalaoppaista tekee joka viikko kolmen tunnin vuoron vapaaehtoistoimintaa OYS:ssa. Oppaat ovat saaneet toiminnasta valtavasti hyvää palautetta sekä asiakkailta että henkilökunnalta.

Vapaaehtoisten sairaalaoppaiden tiimi on kasvanut vähitellen ja toiminta on laajentunut Avohoitotalolta, B2:lle ja tänä syksynä myös Oulun seudun yhteispäivystykseen. Yhteensä sairaalaoppaita on 27 henkilöä. Toimintaa koordinoi Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry:n Järjestöt sairaalassa -hanke (2016 – 2018).

Tiistaina 5.12.2017 kello 8.30 – 11.30 OYS:n käytävillä on erityinen opasvilinä, kun hanke järjestää kansainvälisenä vapaaehtoisten päivänä iloisen tempauksen! Tapahtuma alkaa järjestöpiste Kaiusta, joka sijaitsee OYS:n B1-aulassa ja leviää siitä sitten Avohoitotalolle ja B2-aulaan. Median edustajat ovat tervetulleita tempaukseen.

Lisätiedot:
Katja Kuusela
vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry
Järjestöt sairaalassa -hanke
p. 044 742 0601
katja.kuusela@ppsotu.fi

Nettisivu: www.jarjestopistekaiku.fi
FB: www.facebook.com/jarjestotsairaalassa/
Twitter: www.twitter.com/js_hanke
Hanketta rahoittaa STEA


Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn